![]() |
|
|||||||||||||
|
EsittelyRatsastuskoulu Kyläkorpi aloitti toimintansa 1.9.2005 Porin Ahlaisissa. Isäntäväki Anna ja Juha Kyläkorpi muuttivat tilalle helmikuussa 1999 yhden hevosen kanssa. Siitä lähtien on tilaa kunnostettu sekä hevosmäärää lisätty Annan kilparatsastusharrastuksen myötä. Mittavamman remontin aikana vuonna 2005 on tilalla suurennettu sekä aidattu kenttä (20 x 40 m), rakennettu estekalusto, asennettu kentän valaistus, kunnostettu tarhat ja talli uusittu sisältä kokonaan. Maneesi valmistui heinäkuun 14.päivä 2007, jolloin vietettiin suuret avajaiset. Halli kastettiin Pyry-areenaksi. Maneesin ulko mitat ovat pituus 50m ja leveys23,5m. Ratsastus-ala potkulautojen sisäpuolelta on 46mx21m. Maneesin on teräsrunkoinen, peltikate valoaukolla ja paneeliverhoiltu ulkovuori. Katon korkeus on n.9m, jossa kolme riviä loisteputkia. Sähkökatkoksen varalta maneesissa on myös turvavalot. Mikrofooni ja kovaääniset helpottavat äänentoistoa. Katsomo on tilava: Sinne mahtuu n. 70 henkilöä. Maneesissa on myös lämmitetty 30m2 kokoinen kahvitila, josta voi seurata ratsastusta! Ratsastuskoulu sai maneesiin tukea Karhuseudun Leader+ -hankkkeesta, ja valittiinkin vuoden 2007 hankkeeksi! Pohja on tehty erityisen joustavaksi kumilevyjen ansiosta, jotka ovat hiekkakerrosten alla. Näin hevosten jalat joutuvat vähemmälle rasitukselle. Pohjaa hoidetaan säännöllisesti ja se soveltuu niin koulu kuin esteratsastukseen. Hevoset ovat viihtyneet uudessa hallissa hyvin! 2011 Syyskuussa maaneesimme asennettiin huipputekniset äänentoistolaitteet, jotta opettaminen onnistuu myös sateella ja tuulella. Taustalle saa musiikin, joka hiljenee opettajan puhuessa. Opetuksen saa kuulumaan myös kahvihuoneeseen ja kilpailujen ajaksi kuulutukset saa kuulumaan myös ulos.
Ratsastuskoulu tarjoaa oppilailleen koulutetut ja laadukkaat he B - va B tasoiset ratsut. Hevoset ovat kilttejä, paljon käsiteltyjä, herkkiä ja ihmisystävällisiä. Ne hyppäävät hyvin, ovat maastovarmoja ja taitavat kouluratsastuksen teknisenpuolen. Oppilailla on mahdollisuus harjoitella myös kangilla ratsastamista sekä osallistua kilpailuihin. Tunnit pidetään pääasiassa maneesissa ja kentällä, myös maastossa käydään. Este- ja kouluvalmennukset pyörivät kerran viikossa. Vakioryhmille ja irtotuntilaisille on varattu ajat arki-iltaisin. Tunteja pidetään myös lauantai aamupäivisin ja sunnuntai iltapäivisin. Jokainen vakio-ratsastaja saa Ratsastuksenopettajalta ratsastajan arviointilomakkeita, jotka yhdessä täytetään oppilaan kanssa! Perjantaisin talli on suljettu ja hevoset viettävät vapaapäivää. Ratsastuskoulu on SRL:n hyväksymä. Ratsastuskoulussamme jokainen oppilas saa hoitaa hevosensa itse.
Näin saa harjoitella hevosmiestaitoja ja tutustua hevosen
käyttäytymiseen myös ratsastuksen lisäksi. Ratsastuskoulussamme
käyneet saavat oppia myös omaan hevoseen ja sen kanssa pärjäämiseen! Ratsastuskoulussa kilpaillaan Pyry-cup-pisteistä kuudessa osakilpailussa vuodessa; kolme kouluratsastuksessa, kolme esteratsastuksessa. Eniten pisteitä kerännyt saa viimeisen osakilpailun jälkeen pokaalin omaksi! Lisäksi ratkotaan mitalistit ratsastuskoulun oppilaiden keskuudessa eri ikäryhmissä! Sitten on vielä Satakunnan Urheiluratsastajien mestaruudet. Otan myös oppilaita valmmennattavaksi omilla hevosilla! Tavoitteellinen valmennus tuo tulosta: siihen avuksi kirjallinen valmennussuunnitelma. Sekä koulu että estepuolen harrastajat tervetuloa! Koulutamme hevos-alalle hakevia tai siellä eteneviä opiskelijoita: hevostenhoitaja, ratsastuksen ohjaaja sekä ratsastuksen opettaja, sekä lomittajia. Anna ja Juha hoitavat hevoset pääasiassa itse, jolloin on helpompi havaita hevosten terveydentilan poikkeavuudet. Ratsastajat voivat harjoitella hevosten- ja tallin hoitoa henkilökunnan opastuksella. Hevoset rokotetaan, raspataan ja madotetaan säännöllisesti. Ne käyvät myös tarvittaessa hierojalla ja kiropraktikolla. Ruokinta tapahtuu kolmesti päivässä ja kesäisin hevoset laiduntavat. Tarhaus tapahtuu ryhmissä, jolloin välienselvittelyn ei tarvitse tapahtua ratsastustuntien aikana. Ratsastuskoulun hevosten kengityksestä vastaa isäntä itse. Jokaiselle hevoselle mahdollistetaan tarkka ruokinta, hoito- ja lomitus, mikä vastaa kunkin hevosen tarpeita. Kengityksestä ja kavioista huolehtii Juha, jolla takanaan useita satoja kengityksiä kuuden vuoden ajalta. Juha vastaa myös paikkojen kunnostamisesta, korjauksista, lumen aurauksista, sekä mm. maastoesteiden rakentamisesta!
|
|
||||||||||||
|
|
||||||||||||||
|
|
||||||||||||||
|
|
||||||||||||||
|
|
||||||||||||||
|
|
||||||||||||||
|
|
||||||||||||||
|
|
||||||||||||||
Talli on avoinna ma - to 15.30 - 20.30,pe suljettu, la 10:00 - 15.30, su 15.30 - 20.30 ja muina aikoina hevoset viettävät vapaa-aikaa. Hevosten varusteet ovat sopivia ja laadukkaita. Jokaiselle hevoselle on omat harjat, suojat tai pintelit ja loimet. Kuolaimet on valittu siten, että hevonen toimii oikeassa muodossa ja on herkkä pidätteelle. Kaikilla on myös nivelkuolaimet ja kankikuolaimet! Ratsumme tekevät päivässä keskimäärin 1,5h töitä ja lepopäiviä hevosilla on vähintään 1 / viikko.
|
|
|
||||||||||||
|
|
||||||||||||||
![]() |
|
|||||||||||||
|
|
||||||||||||||
|
|
||||||||||||||
|
|
|
|||||||||||||
|
|
|
|
|
|||||||||||